Rannikkosotilaskotiyhdistys
Sotilaskoti on varuskunta-alueen varusmiehiä varten suunniteltu vapaa-ajanviettopaikka. Rannikkosotilaskotiyhdistyksen kolme sotilaskotia ovat Upinniemen, Pansion ja Merisotakoulun sotilaskodit. MLC Hämeenmaalla ylläpidämme Suomen ainutta Sotilaskoti-laivakanttiinia.
Sotilaskodin tarjoamien kahvilapalvelujen lisäksi siellä voi tavata kavereita, lukea lehtiä, katsoa televisiota tai vaikkapa pelata erilaisia pelejä. Sotilaskodissa varusmies voi tavata perhettään ja läheisiään.
Asiakkaina sotilaskodeissa ja leireillä ovat paitsi varusmiehet myös reserviläiset ja Puolustusvoimien henkilökunta. Sotilaskodissa voi levätä päivän palveluksen jälkeen ja tankata lisävoimia. Sotilaskotiauto Unelmalla tavoitamme asiakkaamme leireillä ja harjoituksissa sekä osallistumme tiettyihin yleisötapahtumiin.
Sotilaskodissa asiakkaita palvelevat ammattitaitoinen henkilökuntamme apunaan osaavat jäsenemme eli sotilaskotisisaret.
Tervetuloa mukaan toimintamme tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä varusmiesten hyväksi!
Lisää uutisia Ajankohtaista-sivulla.
Uusimmat tapahtumat
Katso viimeisimmät tapahtumat
Tule mukaan toimintaan
Sotilaskotitoiminta on vapaaehtoistyötä varusmiesten hyväksi.
Sotilaskotimme:
Upinniemen
sotilaskoti
Pansion
sotilaskoti
Merisotakoulun
sotilaskoti
Tietosuojaseloste
Sähköinen jäsenhakemus käsitellään yhdistyksen hallituksen kokouksessa. Hakemuslomaketta ei säilytetä palvelimella, tulostettu hakemus säilytetään yhdistyksen toimistolla lukitussa kaapissa vuoden ajan, jäsenrekisterinhoitajan jäsentietojen tarkistusta varten. Tämän jälkeen hakemus tuhotaan.
Hyväksytyn jäsenen tiedot tallennetaan Sotilaskotijärjestön jäsenrekisteritietokantaan. Tietoja ylläpitävät yhdistyksen sekä paikallisosaston nimetty jäsenrekisterinhoitaja. Tietoja käytetään sotilaskotiyhdistyksen jäsenasioiden hoitamisessa ja tiedottamisessa mm. Sotilaskoti-lehden osoitetiedostossa. Henkilötietoja voidaan luovuttaa Puolustusvoimille kulkulupaa tai muuta yhdistyksen toimintaan liittyvää tarvetta varten. Jäseneksi liittyessäni suostun, että tietojani voidaan luovuttaa edellä mainittuihin tarkoituksiin. Jäsenen velvollisuus on huolehtia muuttuneiden tietojen ilmoittamisesta omaan sotilaskotiyhdistykseen jäsenrekisterihoitajalle. Jäsenellä on omien tietojen tarkastus- ja korjausmahdollisuus yhdistyksen jäsenrekisterinhoitajan kautta. Jäsenen pyynnöstä tiedot poistetaan jäsenrekisteristä.
Rannikkosotilaskotisisaren puku, kuparipannu, kahvikuppi sekä Rannikkosotilaiden huoltoyhdistyksen (nyk. Rannikkosotilaskotiyhdistys) linnakesaarien sotilaskodeissa käytössä olleita rahoja on esillä Suomen Rannikkotykistö sodissa 1939-1945 näyttelyssä Haminassa. Näyttely avautuu 18.5. Lue lisää näyttelystä rvpk.fi.
#sotilaskotisisar #rannikkosotilaskotiyhdistys #wanhaveteraani ... Näytä lisääVähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Hyvää äitienpäivää!💐
Toivotamme kaikille äideille hyvää äitienpäivää! Vi önskar alla mammor en glad mors dag!
Kukka-asetelma ja kuva: Eevi Jacksen
#äitienpäivä #äiti #Morsdag #mamma #rannikkosotilaskotiyhdistys ... Näytä lisääVähemmän
1 CommentKommentoi Facebookissa
Kiitos samoin 🌸🙏🌹
Onnittelut ja hyvää perinnepäivää!🇫🇮 ... Näytä lisääVähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
Vietimme sotilaskotitoiminnan perinnepäivää 7.5. Senaatintorilla. Kiitos kaikille kävijöille! Paikalla poikkesi muutama varusmiestoimittajakin. Lue artikkeli ruotuvaki.fi
📸 Elias Harinen, kuvat 1 ja 4
#sotilaskotitoiminnanperinnepäivä #popupsotku #senaatintori #varusmies #ruotuväki #rannikkosotilaskotiyhdistys #sotilaskoti ... Näytä lisääVähemmän
3 CommentsKommentoi Facebookissa
Oli kivaa olla taas mukana myymässä
💚
💚
Sotilaskotitoiminnalla tuemme varusmiesten hyvinvointia.💚 ... Näytä lisääVähemmän
Perinnepäivä toi Päivi Filsin kahville ja munkille Helsingin keskustaan - "Mietin juuri, pitäisikö lähteä mukaan sotilaskotitoimintaan" - Ruotuväki
ruotuvaki.fi
– Mieheni vinkkasi, että tähän kannattaa tulla kahville ja munkille. Sotilaskoti on tuttu pojan armeija-ajalta ja mietin juuri, pitäisikö itsekin lähteä mukaan sotilaskotitoimintaan, kertoo H...0 CommentsKommentoi Facebookissa
POP-UP sotku💚
Sotilaskotitoiminnan perinnepäivän kunniaksi pääset pop-up sotkuun munkkikahveille ja tutustumaan yhdistyksemme sotilaskotitoimintaan 7.5. klo 10.00-16.00 Senaatintorilla Helsingissä. Paikalla on myös sotilaskotiauto Unelma.🚐 Tapahtuman aikana voit hankkia mm. Finnish Navy -vaatteita.⚓️ Tuotot menevät Merivoimissa palvelevien varusmiesten hyväksi.
Sotilaskotitoiminnan perinnepäivä juontaa juurensa yli sadan vuoden taakse, jolloin Helsinkiin avattiin ensimmäinen sotilaskoti.
#sotilaskotitoiminnanperinnepäivä #perinnepäivä #popupsotku #senaatintori #vapaaehtoistyö #sotilaskoti #helsinki #rannikkosotilaskotiyhdistys ... Näytä lisääVähemmän
2 CommentsKommentoi Facebookissa
Hyvää sotilaskotitoiminnan perinnepäivää 💚
Minkäniminen sodeauto on kuvassa ja mistä Sodesta?
Hauskaa vappua! Glada Wappen!🥳🎈🎉
Sotkun munkeilla pääset herkuttelemaan vapun jälkeen 7.5. Senaatintorilla Helsingissä, jonne pystytämme pop-up sotkun sotilaskotitoiminnan perinnepäivän kunniaksi. Nähdään ensi viikolla!
#vappu #vappumunkki #sotkunmunkki #upinniemensotilaskoti #rannikkosotilaskotiyhdistys ... Näytä lisääVähemmän
1 CommentKommentoi Facebookissa
Voi kun tuo nyt maistuis. Terkkuja Espanjasta. T. Soden ex-työntekijä 🥰
Turun paikallisosaston sisaret läheistenpäivää toteuttamassa Pansion sotilaskodin henkilökunnan kanssa! Kiitos kaikille vierailijoille ja tervetuloa uudestaan!💚
#läheistenpäivä #varusmies #rannikkolaivasto #pansiosotilaskoti #sotilaskotitoiminta ... Näytä lisääVähemmän
3 CommentsKommentoi Facebookissa
Kaikista parhain sotilaskoti.
💚
💚
Nähdään jälleen Turvallinen Kaakko -tapahtumassa 25.4. Kotkan Kantasatamassa!
Ota varaslähtö vappuun ja herkuttele Upinniemen sotilaskodin munkeilla!
Tapahtumassa mukana Rannikkosotilaskotiyhdistyksen Kyminlinnan paikallisosaston sisaret.💚
#rannikkosotilaskotiyhdistys #sotilaskotiauto #sotilaskotiautounelma #sotilaskoti #kotkankantasatama #kotka ... Näytä lisääVähemmän
3 CommentsKommentoi Facebookissa
Hienoa, vihreät sisaret
Harmi en pääse. 💚
Tuttuja iloisia 💚 Sisaria 🥰🥰 Toivotaan mukavaa päivää Teille 🌺💚🌺💚